Finland: Tänään on kansainvälinen työntekijöiden muistopäivä – 28 April

Seitsemän tapaturmaista kuolemaa työmailla vuonna 2020. Tänään on kansainvälinen työntekijöiden muistopäivä.

Keskiviikkona 28.4. vietetään kansainvälistä työturvallisuuspäivää ja työntekijöiden muistopäivää. Päivän aikana muistetaan ihmisiä, jotka ovat kuolleet, vammautuneet tai sairastuneet työssään sekä kampanjoidaan tulevien tapaturmien ja sairastumisten ehkäisemiseksi.

Viime vuonna Suomen rakennustyömailla menehtyi tapaturmaisesti 7 rakentajaa, joista 5 talonrakennusalan töissä ja 2 infra-alalla. Jokainen kuolema ja tapaturma on liikaa, ja otamme osaa läheisten ja työkavereiden suruun.

Kansainvälisen työntekijöiden muistopäivän teemana on tänä vuonna Työsuojelu on oikeutemme. Rakennustyöntekijöiden maailmanjärjestö BWI ja Euroopan rakennus- ja puutyöväen liitto EFBWW kampanjoivat terveellisten ja turvallisten työpaikkojen puolesta.

#iwmd21 Rakennusliitto